


Kuvia synttäribileistä 2009
Kuvia synttäribileistä 2008

Järjestä
ikimuistoiset ja elämykselliset lastenjuhlat Satutalo
Vekkulinnassa. Juhlien ajaksi varataan tilamme käyttöönne
kolmeksi tunniksi,
josta
varsinaista juhla-aikaa on kaksi tuntia. Ennen juhlia ja
niiden jälkeen on
vanhemmille
varattu puolituntia aikaa tarvittaviin järjestelyihin.
Tarjottavat
herkut ja juomat asiakkaat tuovat itse ja Vekkulinnanväki
järjestää juhlapöydän
koristeineen
noutopöytä-tyyppisesti juhlan ajaksi. Vekkulinnassa
käytössänne on astioita,
mikroaaltouuni, uuni ja liesi, jääkaappi, sekä
pakastelokero. Sankarin on mahdollista
kutsua 12
ystäväänsä mukaan juhliin ja paikalla on oltava vähintään
yksi aikuinen ryhmän mukana.
Juhlien
aikana kaikki yli 400 asukokonaisuutta ovat juhlijoiden
käytössä.
Teemme
maskeerausta ja ohjaamme leikkejä. Lisäksi aikaa varataan
lahjojen avaamiseen,
herkutteluun ja vapaaseen leikkiin. Vekkulinnassa on
mahdollisuus järjestää myös ongintaa
ja
aarteenetsintää, mutta niihin perheet tuovat palkinnot itse.
Juhliin voi valita halutessaan jonkin
teeman jota
noudatetaan juhlapöydän somisteissa ja henkilökunnan asuissa
juhlijoiden asujen lisäksi.
Hinnat
Arkena 65 euroa
Viikonloppuna 90 euroa
Ryhmätutustumiset 3 euroa / hlö
(Pidätämme oikeudet muutoksiin)
Varaa omasi ajoissa!

|